Siirry suoraan sisältöön
Rasmus Kainulainen

Rasmus Kainulainen tunnetaan juoksustaan

-

Rasmus Kainulainen tunnetaan juoksunsa lisäksi myös siitä, että hän on melkoinen pallotaituri. Hän hallitsee pallon kanssa temppuilun ja joskus jopa siinä määrin, että kikkailun näyttävyys menee järkevän pelillisen ratkaisun ohi. Rasmus pelaakin hyvin vahvasti fiiliksellä ja kokee pelaamisen niin, että paras tulos tulee silloin, kun pelaaminen on hauskaa. Rasmus valittiin myös debytanttina vuoden 2021 MM-joukkueeseen.

Potentiaalinen Rasmus Kainulainen

Kainulainen on onnistunut näyttämään pelitaitojaan, joten hänet valittiin myös MM-edustukseen 2021. Näytöt olivat jääneet koronan vuoksi hiukan vähemmälle, mutta hän oli kyennyt osoittamaan omaa taitoaan ja onnistumistaan. Oman fysiikan parantaminen on tuonut pelaamiseen lisää puhtia ja siksi myös näytöt ovat onnistuneet paremmin. Eikä varmasti ole huonoa myöskään se, että hänen rento asenteensa elämiseen sekä pelaamiseen on huomattu. Hän ei ota missään tilanteessa liikaa stressiä.

Myös Rasmuksen veli Justus pelaa samassa salibandy -joukkueessa. He pelaavat usein samassa ketjussa ja toisen tuntemisesta on pelitilanteessa todellista hyötyä. Rasmus tunnetaan kentällä siitä, että hän oli liikkeessä todella energisesti. Ainoa harmitus syntyi siitä, että MM-kisat päättyivät hopeamitaliin eikä kultaan, mitä oltiin lähdetty hakemaan. Veljesten debyytti oli kuitenkin varsin positiivinen. Pelaamisessa on kuitenkin vielä kehitettävää ja se vaatii oman aikansa.

Kasvisruuan kannattaja

Urheilupiireissä on suhteellisen laajasti otettu kantaa kasvisruokaan ja Kainulainen on jo jonkin aikaa syönyt sitä. Hän toteaakin, että paino on noussut, mutta rasva on lähtenyt ja sen tilalle on tullut lihasta. Hän tuntee kropassaan hyvän fiiliksen, kun proteiinitasapaino on kunnossa ja rasvaa on vähemmän. Ihan kokonaan hän ei ole lihasta kieltäytynyt, mutta arkena mennään kasvisruokavalion voimalla.