Siirry suoraan sisältöön
Salibandy jäänyt monelta veikkaajalta huomaamatta

Salibandy jäänyt monelta veikkaajalta huomaamatta

-

Salibandy on Suomessa todennäköisesti suositumpaa, kuin missään muussa maassa. Harrastajien lukumäärässä mitattuna salibandyn edelle Suomessa menee vain jalkapallo. Suosiosta huolimatta, salibandyn ottelut eivät päädy monen vedonlyöjän kupongille. Yksi syy tähän voi tietysti olla se, että salibandy ei ole niin suosittu laji esimerkiksi TV:n kautta katsottuna.

Salibandy voi tarjota kuitenkin houkuttelevia kertoimia vedonlyöjille ja varsinkin lajia ja joukkueita tuntevat voivat löytää lajin kohteista mielenkiintoisia ylikertoimia. Salibandy ei ole ainut urheilulaji, joka jää monelta suomalaiseltakin vedonlyöjältä huomioimatta. Monelta veikkaajalta voikin jäädä huomioimatta mielenkiintoisia kohteita keskittyessä aina vain samoihin urheilulajeihin.

Salibandyn vedonlyönti

Salibandyn otteluista voi lyödä vetoa monilla eri sivustoilla. Esimerkiksi Mr Green vedonlyönti tarjoaa valtavasti kohteita eri lajeihin, joten veikkaajan ei tarvitse keskittyä vain yhden urheilulajin otteluihin. Salibandyn otteluista pelataan usein pitkävetoa, jossa veikataan ottelun lopputulosta. 1 tarkoittaa kotijoukkueen voittoa, x tarkoittaa tasapeliä ja 2 tarkoittaa vierasjoukkueen voittoa.

Kun valitset vedonlyöntisivustoa, tärkein huomioon otettava tekijä on sen valikoima ja monipuolisuus. Mikäli kohteista ei löydy salibandyä nopealla vilkaisulla, kannattaa siirtyä toiselle sivustolle. Joillakin sivustoilla tarjonnassa voi olla ainoastaan salibandyn suurimmat turnaukset, mutta monet sivustot tarjoavat kohteita esimerkiksi myös Suomen ja Ruotsin salibandyliigoista.

Muita urheilulajeja harkittavaksi

Vaikka salibandy onkin yksi Suomen suosituimmista urheilulajeista, se ei ole ainoa, jota suomalaisten vedonlyöjien kannattaa harkita. Monet muut urheilulajit ovat erittäin mielenkiintoisia ja tarjoavat vedonlyöjille houkuttelevia mahdollisuuksia. Esimerkiksi jääkiekko on tietysti iso osa suomalaista kulttuuria, ja monella penkkiurheilijalla on tästä lajista jo valmiiksi vedonlyönnissäkin hyödyllistä tietoa.

Vastaavasti koripallo on tullut Suomessa yhä suositummaksi, ja monet suomalaiset pelaajat ovat päässeet kansainvälisille näyttämöille. Suurimpana tähtenä tällä hetkellä on tietysti Utahissa pelaava Lauri Markkanen. Monet vedonlyöntisivustot tarjoavat valtavan valikoiman vedonlyöntiä suurista liigoista, ja suomalaiset vedonlyöjät voivat löytää mielenkiintoisia kohteita myös kotimaisesta liigasta.

Hiihdon vedonlyönti

Vaikka hiihtäminen onkin Suomessa hyvin suosittua, niin maailman mittapuussa puhutaan melko marginaalisesta lajista. Suomalaisilla penkkiurheilijoilla on hiihdosta kuitenkin paljon lajituntemusta ja lajia seurataan tarkasti sekä TV:stä että lehdistä. Tällaisesta lajituntemuksesta on tietysti valtavasti hyötyä myös vedonlyönnissä.

Hiihdossa ei tapahdu kesäisin mitään, kun hiihtäjät keskittyvät valmistautumaan seuraavaan kauteen. Talvella sen sijaan kohteita on jatkuvasti tarjolla, kun maailmancupin lisäksi hiihdetään myös esimerkiksi kansallisia kisoja ja maailmanmestaruuskisoja. Hiihtokisoissa voittajaveto on tietysti suosittua ja monet suomalaisetkin laittavat vedon esimerkiksi Iivo Niskasen tai Kerttu Niskasen puolesta. Vedonlyöjän olisi hyvä kuitenkin muistaa, että oman suosikkijoukkueen tai urheilijan puolesta vedonlyöminen missä tilanteessa tahansa ei ole hyvä strategia.

Mitä ottaa huomioon salibandyn vedonlyönnissä?

Salibandyä veikattaessa tärkeimpiä huomioon otettavia seikkoja ovat joukkueet ja niiden viimeaikainen kunto sekä liigan tai turnauksen tämänhetkinen tilanne. On myös tärkeää seurata viimeisimpiä uutisia loukkaantumisista. Jos joltakin joukkueelta puuttuu avainpelaaja, sillä voi olla merkittävä vaikutus joukkueen suoritukseen. Tulospalvelusta on hyötyä nykykunnon selvittämisessä ja anylysoinnissa.

Lisäksi vedonlyöjien kannattaa käyttää tilastotietoja, kuten keskimääräisiä pisteitä ottelua kohden, tehtyjä/päästettyjä maaleja ottelua kohden ja muita tekijöitä saadakseen käsityksen siitä, miten kukin joukkue suoriutuu tällä hetkellä. Varmista lopuksi, että vertaat eri sivustojen kertoimia ennen vedonlyöntiä, jotta saat parhaan vastineen rahoillesi. Kertoimet eivät ole siis vakiot eri sivustojen osalta, vaan niissä voi olla merkittäviäkin eroja, varsinkin jos pelaat suurilla panoksilla.

Ilmaiset vedot salibandyyn

Jos olet kiinnostunut salibandyn vedonlyönnistä, kannattaa myös tarkistaa sivustot, joissa uudet pelaajat saavat ilmaisia vetoja tai riskittömiä vetoa. Ilmainen veto tarkoittaa nimensä mukaisesti sitä, että pelaaja saa veikata täysin ilmaiseksi jotain kohdetta. Riskitön veto puolestaan tarkoittaa sitä, että mikäli veikkaajan veto menee väärin, pääsee hän lyömään uudestaan vetoa ilmaiseksi.

Salibandyyn voi olla tarjolla myös korotettu kerroin. Tämä tarkoittaa, että jossakin kohteessa on poikkeuksellisen korkea kerroin. Poikkeuksellisen korkea kerroin puolestaan tarkoittaa, että veikkaaja voi napata oikein veikkaamalla tyypillistä pottia suuremman potin. Ilmainen veto, riskitön veto ja korotettu kerroin ovat kaikki hyvin kysyttyjä ja pidettyjä etuja pelaajien keskuudessa.

Vastuullinen vedonlyönti on muistettava aina pelatessa

Vedonlyönti on suosittu tapa tehdä urheilun seuraamisesta hauskempaa ja jännittävämpää. On kuitenkin hyvin tärkeää, että vastuullisuus ja turvallisuus otetaan aina huomioon hauskaa pitäessä. Nämä kaksi asiaa kulkevat tietenkin käsi kädessä keskenään, mutta ne eivät ole täysin sama asia.

Turvallisuuteen vaikuttaa hyvin paljon sivuston valinta. Jos siis pelaat vedonlyöntiä verkossa, ja etsit uutta sivustoa käytettäväksi, on tärkeää kiinnittää tähän asiaan huomio. Voit löytää onneksi monia erilaisia oppaita, jotka ovat perehtyneet tähän asiaan hyvin yksityiskohtaisesti. Niiden avulla opit tunnistamaan hyvin helposti, mitkä ovat turvallisia mahdollisuuksia.

Vastuullinen pelaaminen tarkoittaa sen sijaan sellaista pelaamista, joka on aina täysin kontrollissa. Toisin sanoen, tiedät koko ajan tarkalleen, kuinka paljon resursseja olet käyttänyt pelaamiseen. Turvallisilla sivustoilla on tähän sopivat työkalut, joten se onnistuu varmasti helposti. Näin voit keskittyä salibandy vedonlyönnin hauskoihin puoliin ilman turhia huolia.

Viimeisimmät artikkelit
Salibandy jäänyt monelta veikkaajalta huomaamatta

Salibandy jäänyt monelta veikkaajalta huomaamatta

Lattia kiekon säännöt

Lattia kiekon säännöt

24Legendaarisimmat jalkapallopelaajat Yli 3.5 miljardin fanittamana, jalkapallo on maailman seuratuin ja suosituin urheilulaji. Ensimmäiset maailman mestaruus kisat järjestettiin Uruguayn pääkaupungissa Montevideossa vuonna 1930. Vuonna 1971 myös naiset aloittivat lajissa kilpailemisen. Koska lajin historia on pitkä, on sen varrelle mahtunut myös monia legendaarisia pelaajia. Parhaiden pelaajien valitseminen lienee makukysymys, mutta lajin historiaan kuuluu monia tunnettuja nimiä, jotka ovat jääneet kaikille lajin faneille mieleen. Unsplash Legendaariset suomalaiset miespelaajat Kenties tunnetuin suomalainen jalkapallon pelaaja on Lahdesta kotoisin oleva Jari Litmanen, josta tuli ensimmäinen kansainvälinen jalkapallotähti. Hän pelasi muun muassa Espanjassa, Ruotsissa, Englannissa, Saksassa sekä Hollannissa. Uransa Litmanen päätti vuonna 2011. Sami Hyypiä on pelannut yli 100 peliä Suomen joukkueessa ja on Litmasen kanssa ainoat suomalaiset pelaajat, jotka ovat voittaneet Mestarien liigassa. Myös Hyypiä lopetti pelaajauransa vuonna 2011. Teemu Pukki on valittu Suomen Palloliiton toimesta useamman kerran vuoden pelaajaksi ja vuonna 2022 hän on kenties yksi tunnetuimmista suomalaisista jalkapallon pelaajista. Hän pelaa tällä hetkellä hyökkääjänä Englannin Norwich City joukkueessa. Suosittuja jalkapallojoukkueita maailmalla Kuten pelaajien kohdalla, myös jalkapallo seuroja kannatetaan ja osa niistä on ylivoimaisesti katsojien suosikkeja. Maailmalla seuratuimpia joukkueita ovat muun muassa espanjalaiset Barcelona ja Real Madrid, Manchester United ja Chelsea. Näiden joukkueiden puolesta fanit myös tykkäävät lyödä vetoa esimerkiksi netin vedonlyöntisivustoilla kuten casino.netbet.fi sivustolta. Legendaarisimmat naispelaajat Suomessa Naispelaajista Anne Mäkinen on tunnettu ensimmäisenä suomalaisena ammattilaisjalkapallonpelaajana, kun hän pelasi Yhdysvalloissa. Lisäksi hän edusti uransa aikana myös Ruotsissa. Pelaajan uran Mäkinen päätti vuonna 2009 ja nykyisin hänet nähdään valmennusjohdossa Suomen naisten jalkapallomaajoukkueessa. Anna Westerlund on Suomen naisten maajoukkueen eniten maaotteluita pelannut ja ohittanut luvullaan jopa Jari Litmasen. Hänet valittiin vuoden 2018 parhaaksi naispelaajaksi Palloliiton toimesta. Maajoukkueen lisäksi hän edustaa ahvenanmaalaista Åland United seuraa. Tuija Hyyrynen on noussut kansan tuntemaksi jalkapallon ammattilaiseksi viimeistään vuonna 2017, kun hän liittyi italialaiseen Juventus seuraan, jossa on voittanut peräti viisi Italian mestaruutta. Hyyrynen edustaa lisäksi Suomen maajoukkuetta puolustajana. Unsplash Legendaarisimmat pelaajat kautta aikain Varmasti koko jalkapallon historian yhtenä merkittävimmistä pelaajista pidetään argentiinalaista Diego Maradonaa, joka pelasi merkittävän uran muun muassa FC Barcelonassa sekä Argentinan maajoukkueessa. Hän teki urallaan historiallisia maaleja. Brasilialainen jalkapalloilija Pelé voitti kolme MM-kisaa. Pelé on ollut monelle suomalaiselle tähtipelaajalle esikuva ja legenda tekikin vierailun Suomeen vuonna 1986, jolloin hän teki aloituspotkun HJK-Kuusysi ottelussa. David Beckham tunnetaan kuusinkertaisena valioliigamestarina, joka pelasi muun muassa Manchester Unitedissa sekä Espanjassa Real Madridissa. Myös Englannin maajoukkueen kapteenina tunnettu Beckham lopetti pelaajauransa vuonna 2009. Parhaat jalkapallon pelaajat vuonna 2022 Lionel Messi on valittu maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi peräti seitsemän kertaa. Hänet tunnetaan parhaiten FC Barcelonan pelaajana, jossa hän pelasi vuosina 2001-2021. Messi on Argentiinan maajoukkueen kapteeni. Cristiano Ronaldosta tuli vuonna 2021 kilpailuotteluissa eniten maaleja tehnyt pelaaja koko lajin historiassa. Portugalilainen pelaaja on ehtinyt edustamaan muun muassa Manchester Unitedia, Juventusia sekä Real Madridia. Ronaldo on myös Portugalin maajoukkueen kapteeni. Kylian Mbappe on ranskalainen pelaaja, joka vain 23-vuotiaana on päässyt jo pitkälle. Häntä tituleerataan tämän hetken yhdeksi parhaimmista pelaajista. Hänet on nähty jopa FIFA pelien keulahahmona. Legendat ovat ikuisia myös jalkapallossa Historian jalkapallolegendat ovat jäädäkseen fanien muistoihin, vaikka aikaa kulusi. Uusia jalkapallotähtiä on syntynyt vuosien saatossa useita miesten- ja naisten sarjoissa. Uusien jalkapallotähtiä ja heidän joukkueita seurataan innolla miljardien katsojien toimesta ympäri maailmaa. Yhä useampi pitää myös oman suosikkijoukkueensa puolesta veikkaamista netin veikkaussivustoilla.

24Legendaarisimmat jalkapallopelaajat